Kun muuri rakennettiin, meni DDR:ssä taloudellisesti selvästi huonommin. Käytännöllisesti katsottuna kaikesta täytyi taistella: asumisesta, lastenhoitopaikasta, banaaneista. Se oli todella turhauttavaa. Meille tarjottu elintaso oli hyvin alhainen. Sen ajan tavaratalot olivat aivan kamalia. Ero tähän päivään on kuin yöllä ja päivällä.
Tänä päivänä on paljon rikkautta ja ylitarjontaa, mutta kaikki ei suinkaan ole kovin paljon paremmin kuin ennen. Ihmiset eivät ole onnellisempia. Kaikilla on kova kiire, ennen elettiin mukavammin. Silloin saattoi tehdä muitakin asioita, kun ei tarvinnut istua tuntikausia autossa. Maailmaa ei voi muuttaa eikä sen suuntaa kääntää. Täytyy osata sopeutua vallitsevaan maailmaan. Tänäkin päivänä riittää edelleen tekemistä niille, jotka jotain osaavat.